Sarastuskaaren parkkilaitos on suunniteltu toiminnallisesti ja arkkitehtonisesti selkeälinjaiseksi rakennukseksi, jonka kappalemainen massoittelu ja elävä julkisivuteema tekevät siitä tunnistettavan ja alueen identiteettiä vahvistavan maamerkin.
Pysäköintilaitos koostuu viidestä kerroksesta ja kellaritason polkupyöräpysäköinnistä. Tilojen suunnittelussa on pyritty selkeään tilahierarkiaan, jossa moottoriajoneuvoille ja polkupyörille on osoitettu erilliset pysäköintitasot ja sisäänkäynnit. Lisäksi parkkilaitoksen ajoväylät ja jalankulkureitit on erotettu toisistaan turvallisen ja sujuvan liikkumisen saavuttamiseksi.
Rakennuksen helposti hahmotettava muoto ja julkisivuaiheen selkeä geometria tukevat orientoitumista ja ohjautuvuutta alueella. Julkisivuarkkitehtuuri sisältää myös pienen mittakaavan aiheita, joiden avulla rakennus on saatu mielenkiintoiseksi myös polkupyöräilijän ja kävelijän näkökulmasta.
Julkisivuteeman vilja-aihe perustuu toistuvaan puolisuunnikaskuvioon, joka muodostaa julkisivuissa tähkien ja jyvien kudelman. Värejä, mittakaavaa ja taittokulmaa vaihdellen jyvät ja tähkät heräävät eloon rakennuksen pinnalla. Lisäksi julkisivuvalaistus, luonnon valo sekä kolmiulotteisten kuvioiden varjot muuttavat julkisivun ilmettä ja sävyä vuoden- ja vuorokauden aikojen mukaan. Ulospäin taitetut tähkät ja ulkoverhouksen perforointi siivilöivät luonnonvalon myös pysäköintilaitoksen sisätiloihin, joista avautuu näkymiä puistoon ja kaupunkimaisemaan.
Sijainti: Kuopio
Tilaaja: YIT
Laajuus: Bruttoala 16 217 brm2
Kerroksia: K+5
Autopaikoja: 603 kpl (20 LE-AP)
Polkupyöräpaikkoja: 400 kpl + 16 erikoispyöräpaikka
Arkkitehdit: Esko Rautiola, Kimmo Karkkunen, Marina Basdekis, Lea Trouve, Negin Armioun
Kuvat: Negin Armioun, Anna Arpainen