Villa Sari sijaitsee Ruosniemen asuinalueella, itä-länsisuuntaisella merta kohti kulkevalla kallioharjanteella, joka on ollut asuttuna jo pronssikaudella. Ajalta ovat peräisin seudun lukuisat kiviröykkiöhaudat. Vielä 1400-luvulla Ruosniemen edustalla lainehti meri. 1800-luvulla asutuksena oli isoja taloja ja torppia. Vuosisadan vaihteessa alue esikaupungistui työläisten asuinalueeksi. Kokemäenjoen tulvapenkereiden rakentamisen jälkeen tontin edusta avautuu pysyvästi kuivana peltomaisemana, jonka takana siintää Porin kaupungin siluetti.

Suunnittelun lähtökohtina oli tärkeimpinä asumisen laajentaminen ulkotiloihin ja rakennuksen luonteva liittäminen tontin kumpuileviin kallioihin. Ilmansuuntien ohella nämä tavoitteet määrittelivät hyvin nopeasti rakennuksen perushahmon ja ulkotilat.

Keskeisesti sijoitettu avonainen keittiö jakaa rakennuksen ja pihatilat eriluonteisiin osiin. Lastenhuoneet on nostettu muita tiloja hieman ylemmäksi, jotta niistä saadaan sisäikkunoiden avulla hyvät näkymät käytävän ylitse yläpihalle ja peltomaisemiin. Saunaosaston vilvoittelukuisti rajaa yläpihan lasten ulko-olohuoneeksi. Tuuletusta ja vierasmajoitusta varten on yläkertaan rakennettu olohuoneeseen liittyvä, säleiköin rajattu parvi. Väljästi mitoitettu olohuone ja ruokailutilat ulkoterasseineen on sijoitettu ilta-auringon puolelle.

Energiatasetta parannettiin n. 20% lisälämpöeristeiden, selektiivilasien, lattialämmityksen ja LTO-laitteiden avulla. Puisia rankorakenteita täydennettiin liimapuu- ja kertopuurakenteilla. Rakennus on erityisesti suunniteltu hyödyntämään Suomen talven matalia aurinkokulmia. Kesäajan varjostus tehdään katoksilla ja liikuteltavilla puusäleiköillä, joihin käytettiin Kanadan tuijaa.

Valokuvat: Matti Karjanoja

HANKETIEDOT:
Tilaaja: Sari ja Juuso Mäkitalo
Pinta-ala: 287 ha-m2
Arkkitehti: ARRAK Arkkitehdit Oy / Hannu Kiiskilä arkkitehti SAFA
Rakennesuunnittelu: Ins.tsto Pentti Savolainen Oy / Pentti Savolainen rak. ins.
LVI-suunnittelu: Ins-tsto Leo Maaskola Oy / Jukka Sainio ins.
Sähkösuunnittelu: Ins.tsto Suunnittelukaari Oy / Seppo Aures ins.
Pienoismalli: Seppo Lahti

Näyttelyt: The New Finnish Architecture 1997, Japanin Arkkitehtiliitto, Suomen rakennustaiteen museo ja Helsingin kaupunki / Tokio 1997
Julkaisut:
NORTHERN FACTOR, New Generation of the North / Suomen rakennus-taiteen museo 1997
Ark 1 / 2001

Valokuvat: Matti Karjanoja arkkitehti SAFA