Helsingin Eläinlääkinnällinen rajatarkastusasema on käytännöllisyyden ja toiminnallisuuden määrittelemä hyötyrakennus, jonka arkkitehtoniset ja rakenteelliset pyrkimykset kohdistuvat puun perinteiseen ja nykyaikaiseen käyttöön: liimapuuna palkeissa ja pilareissa, kertopuuna sekundääripalkistoissa sekä sahatavarana seinärangoissa ja räystäissä. Vaneripinnoitteita on käytetty ulkopuolen räystäs- ja ikkunaotsissa sekä sisäpuolen käsittelytilojen verhouksissa.

Rakennuksen sijoittuminen kaupunkirakenteen ulkopuolelle, metsäiselle tontille antoi tilaisuuden kokeilla julkisivumateriaaleja ja värejä. Etupuolen lämpimän toimisto-osan lähes mustat julkisivut on verhoiltu kotimaisilla julkisivulaminaatti levyillä, joissa on rasituksia hyvin kestävä pinta ja seinärakenteen jatkuvan tuuletuksen takaava alumiinilistakiinnitys. Musta väri tulee hieman haalistumaan ajan myötä. Levyt ovat korkeapainelaminaattia, jonka pohjarakenteena on protomuovia, bakeliittia.

Lastauskatoksen ja tavarankäsittelytilojen ulkoverhoukset on tehty tuulettuvina rakolaudoituksina. Punaruskea verhoilu on käsitelty pellavaöljyn ja tervan seoksella. Kylmän lantalan pienikokoinen, tumma rakolaudoitus on hienosahattua kuultokäsiteltyä rakolautaa. Räystäspuut ja -vanerit on käsitelty oljen värisellä pellavaöljyn ja tervan seoksella, joka aluksi pysytteli kauan vaalean ruskeana kunnes kuivui lopulliseen vaaleaan sävyynsä. Ikkunapuitteet ja ovet ovat kuultolakattuja. Ulkopuolen liimapuupalkit ovat lakattuja. Sisäpuolen vanerialakatot ovat käsittelemättömiä, seinien vanerit on käsitelty ulkovanerin tavoin ja liimapuissa on väritön suojakäsittely.

Rakennusrungon on annettu heijastua julkisivujen jaotteluun. Massoittelu voi joiltain suunnalta katsottuna antaa vaikutelman levolla olevasta suurehkosta eläinhahmosta. Nurkan takana ilme muuttuu takaisin tuotannolliseksi ja toiminnalliseksi.


Valokuvat: Matti Karjanoja

HANKETIEDOT:
Rakennuksen tiedot:
- Kokonaisala: 535 ke m2
- Rakentamiskustannukset: 5,5 mmk ALV 22 %.
Tilaaja:
- Valtion Kiinteitölaitos
Käyttäjät:
- Maa- ja metsätalousministeriö Suunnittelijat:
Arkkitehtisuunnittelu:
- ARRAK Arkkitehdit Kiiskilä, Rautiola, Rautiola Oy / Hannu Kiiskilä arkkitehti SAFA /Taru Wegelius, arkkitehti SAFA / Harri Hagan, arkkitehti SAFA / Marja Nissinen, arkkitehti SAFA / Kaisa Tynkkynen, arkkitehti SAFA
Rakennesuunnittelu:
- Suomalainen Insinööritoimisto Oy SITO / Matti Terho, ri / Juha Laitinen, ri
LVI-suunnittelu:
- LVIK- insinööritoimisto Termo Ins Oy, / Heikki Bohm, ins / Ilpo Rakkolainen, ins
SÄ-suunnittelu:
- nsinööritoimisto Niilo Liukkonen Oy / Harri Patrikka, ins
Rakennuttamispalvelut:
- Demaco Oy / Asko Lindroos
Rakennusurakka:
- Rakennusliike Antti J. Ahola, Hyvinkää / Seppo Laaksovuo, ri, vastaava mestari
Valokuvat:
- Matti Karjanoja