Keväällä 2007 Porvoon kaupunki järjesti Taidetehtaan kunnostamisesta ja viereisestä joenranta-alueesta suunittelu- ja investointikilpailun. Kilpailun voittajaryhmälle luovutettiin tehdasrakennuksen kunnostamista vastaan kaavoitettavaa rakennusoikeutta liike- ja asuinrakentamiseen. Kilpailua seurasi Kehittäjäryhmän Porvoon kaupungille tekemä kilpailuehdotuksen ohjelmallinen ja kaavallinen jatkokehitystyö, jonka pohjalta Taidetehtaasta ja siihen liitetystä Mediakeskuksesta sekä tulevasta hotellirakennuksesta päätettiin tehdä nykyaikainen kulttuuritapahtumia ja -palveluita sekä kaupungin liike-elämää yhdistävä tapahtuma- ja kongressikeskus.

Uudistettu Taidetehdas otettiin kaupungin käyttöön alkukesällä vuonna 2012. Tapahtuma- ja kongressitoimintaa hoitamaan kaupunki perusti erillisen yhtiön, Event Factor Oy:n. Taideharrastus- ja atelje´-tilojen käytöstä vastaa Porvoon kaupungin kulttuuritoimi. Yhdessä muiden rakennusten kanssa Taidetehdas muodostaa monipuoliset puitteet tapahtumien ja kongressien järjestämiselle kaikkine kokous- ja ruokailupalveluineen yhteensä n. 1500 hengelle.

Toiminnan päätilana on akustiikaltaan erinomainen, erityisesti modernin musiikin esittämiseen tarkoitettu Avanti-sali. Salin äänenvaimennusta lisättiin avattavilla vaimennusverhoilla muita käyttötarkoituksia varten. Nousuprofiililtaan erilaiset katsomotyypit toteutetaan tilaa varten erityisesti suunnitelluilla katsomoelementeillä, joilla sali voidaan muuttaa tasalattiaisesta näyttely- ja tapahtumatilasta klassiseksi konserttisaliksi tai kokousauditorioksi.

Rinnakkaistapahtumia varten vieressä on muunneltava, neutraali Tehdassali. Pieniä kokousryhmiä varten on ylälämpiön yhteydessä valoisat, jaettavissa olevat kokoushuoneet. Kaikkiin tiloihin on järjestetty täysimittaiset tekniset valmiudet eri produktioiden tarvitsemille AV-liitännöille ja laitteille, televisioinnille sekä valo- ja äänitekniikalle. Kokoustoiminnan täysi kapasitetti saavutetaan ottamalla käyttöön Mediakeskuksen neljä digitaalista elokuvasalia, jotka ovat päiväsaikaan vapaina.

Taidetehtaan korjauksessa säilytettiin asemakaavassa suojeltavaksi määrätyt osat lukuunottamatta rakennuksen Eteläsiipeä, joka vajoamien ja peruuttamattomien rakenne- ja kosteusvaurioiden vuoksi purettiin ja korvattiin ulkoiselta hahmoltaan ja mittasuhteiltaan vanhan rakennuksen kanssa verrannollisella uudisosalla. Eteläsiiven 2. kerrokseen sijoitettiin taiteilijoiden atelje´- ja näyttelytilat, jotka yhdistettiin ylälämpiöön ja kokoustiloihin.

Eteläsiiven 1. kerroksen pääosa on vuokrattavaa liiketilaa, joka avautuu alueen läpi kulkevalle kauppakujalle. Kellarikerros on käytetty huolto- ja pysäköintitiloihin.

Valokuvat: Sirpa Laaninen, Kari Palsila, Kimmo Karkkunen

HANKETIEDOT:
Laajuus: 15 900 brm2
Tilaaja: Rakennusosakeyhtiö Hartela
Omistajat: Suomen kulttuurirahasto, Alfred Kordelinin säätiö, Emil Aaltosen säätiö
Projektinjohtokonsultointi: Lars Project GmbH, Ossi Aalto, Wesa Huuska
Käyttäjiä: Porvoon kaupungin toimitilajohto, Event Factory Oy, Porvoon kaupungin kulttuuritoimi, Porvoon kaupungin Matkailutoimi ja Lippupiste, Taiteilija-atelje´iden taiteilijat, Taidehalli ja Taidelainaamo Konsta, Grafiikanpajayhdistys, Taidetehtaan tanssikoulu, Ravintola Vitriini, Ravintola Sinne, BioREX Porvoo
Suunnittelijat: Hannu Kiiskilä, Kimmo Karkkunen, Markus Kuusela, Sirpa Laaninen, Johanna Sipiläinen
Työryhmä: Yukiko Ando, Laisa Harju, Heikki Kilpijoki, Miia Ollila, Kirsti-Maarit Pesari, Timo Similä, Mika Suominen, Seppo Tortinmäki
GEO-suunnittelu: Ramboll Finland Oy, Markku Lehikoinen
RAK-suunnittelu / Taidetehdas: Finnmap Consulting Oy, Urpo Karesniemi, Fredrik Kullström
RAK-suunnittelu / Mediakeskus: SRT Oy, Pauli Oksman, Toni Paasi
Akustiikka / Avanti-sali, Bio-Rex: Akukon Oy, Henrik Möller
LVI-suunnittelu: Instakon Oy, Vahanen yhtiöt, Atte Perttu, Ari Suikki
S-suunnittelu: Instakon Oy, Vahanen yhtiöt, Markku Järvinen, Petri Kytöpuu, Sauli Santanen
Sisustussuunnittelu / Taidetehdas: Arrak Arkkitehdit Oy, Sirpa Laaninen
Sisustussuunnittelu / Ravintola Vitriini: Promakers Oy, Asta Granberg
Sisustussuunnittelu / Bistro Sinne: Studio Kiruna, Viivi Laine ja Tiia Tilus
Sisustussuunnittelu / BioREX: Lamusuo & Partanen Oy, Heikki Lamusuo
Opasteet ja esteettömyys: Avaava Oy, Terhi Tamminen, Marjo Kivi
Maisemasuunnittelu: Aalto Architecten GmbH, Ossi Aalto
Rakennushistoria: Porvoon museo, Henrik Wager
Pääurakoitsija: Rakennusosakeyhtiö HARTELA
LVI-urakoitsija: Lemminkäinen Oy
Sähköurakoitsija: Jeti-Sähkö Oy
Julkaisut: Betoni 03/2012, Projektiuutiset 03/2012, Arkkitehti 03/2013